perjantai 23. kesäkuuta 2017

JIHUU, laitumelle!







Eilen perjantaina leirituntien jälkeen ukkosen lakatessa ratsastettiin ensin kaikki ponitammat ansaitulle kesälaitumelle Sotunkiin. Myöhemmin illalla myös poniruunat pääsivät tammojen lähelle nauttimaan mahaa hipovasta ruohosta! Tallin pienimmät, Kamu ja Prinssi, saapuivat myöhemmin autolla. Tammalauma sai myös lisävahvistusta, kun aiemmin eläkkeelle päässyt Zombi liittyi laiduntamaan vanhojen tuttujen seuraan.




Tällä kertaa kaikki hevoset jäävät Poni-Hakaan viettämään kolmeviikkoista kesälomaa laitumille hiekkatien varteen.Blogitiimi pahoittelee blogin epäaktiivisuutta. Vaikka hepat ovatkin laitumella ja talli suljettuna, blogiin on suunnitteilla paljon uusia postauksia!

Hyvää kesälomaa!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Uusia tummia vahvistuksia

Poni-Hakaan saapui jo hieman päälle kuukausi sitten kolme mustaa kaunista hevosta Liettuasta: 6-vuotias ruuna Dunojus eli Jussi, 9-vuotias tamma Pelene eli tutummin Lene ja 9-vuotias ruuna nimeltään Gogis. Kaikki nämä tummat hevoset ovat jo päässeet maistamaan tuntiratsun elämää ja käyvätkin jo normaalisti tunneilla. Ne ratsastajat, jotka ovat päässeet kokeilemaan näitä "uljaita mustia", ovat kehuneet kolmikkoa kovasti.

Jussi on karsinassa varsinainen sylivauva. Komea nuoriherra pitää rapsutuksista ja huomiosta, jota hän pyytääkin kaikilta karsinansa lähellä kulkevilta. Ihmisten lisäksi Jussi on sulattanut varsinkin johtajatamma Lempin sydämen. Ratsastettaessa komea ja isoliikkeinen Jussi on sekä yritteliäs että herkkä, myös estetunnilla hän on päässyt hurmaamaan taidoillaan. Tämä upea nuori hurmuri on hieno lisä Poni-Haan tuntiheppojen joukkioon.

Jussi cr: hoitajansa Katja

Lene omaa tammamaisen luonteen, mutta ulkokuori pettää, sillä kovan ulkokuoren alta löytyy kiltti ja sosiaalinen hevonen, joka ei tarkoita pahaa käytöksellään, vaan testailee ihmisiä. Lenen kanssa maltti on valttia. Ratsastaessa vauhtia riittää vaikka muille jakaa, mutta kuuntelee apuja parhaan keskittymiskykynsä mukaan. Kotimaassaan Lene toimi enemmän estehevosena, joten koulukiemurat eivät ole se tumman kaunottaren vahvin puoli. Kuitenkin, kunhan jarrut alkaa löytyä paremmin, voi Lenestä kuoriutua myös hieno kouluratsu.



Lene
Kolmesta mustasta pienin on suloinen Gogis. Luonteeltaan pikkuruuna on kiltti ja huumorintajuinen, mutta luonnettakin löytyy. Saavuttuaan Poni-Hakaan, oli Gogis heti kuin kotonaan. Ratsastettaessa Gogis on innokas, reipas ja yritteliäs. Ehkä ajan kanssa pikkuruuna pääsee esittelemään taitojaan kilpailuissa. Näyttävä pieni uljas musta on päässyt myös kokeilemaan estetunteja, vaikkei aikaisemmin olekaan hypännyt paljoa.


maanantai 20. helmikuuta 2017

Hyvästi Gera!


Perjantai-iltana koettiin suuri menetys, kun tallin ainut valkoinen kauraturpa Gera pääsi viimeiselle matkalleen. Jo kauan ilmenneet ähkyoireet voimistuivat ja hevonen jouduttiin viemään klinikalle. Geralla oli ilmeisesti ollut jo kauemmin vikaa suolirakenteissa. Vaikka alkuun kaikki alkoi vaikuttaa jo lupaavammalta, myöhemmin illalla ruuna oli päästetty pois tuskistaan, joihin ei mikään keino enää auttanut.

Sinä tulit suoraan sydämeeni, 
sinä toit lohdun murheeseeni. 
Sinä olit pieni, mutta silti suuri niin, 
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.

Koskaan ei arvata oinut vois, 
että yö seuraava viimeinen ois 
Nyt vain muistot rakkaat mulle jäi 
Sinua kovasti kaipaan, ystäväin.



”Tuo pelokas, mutta utelias katse joka päivä, kun astuin karsinaan. Silkkinen turpa, suuret silmät, pehmoiset korvat. Valkoinen hevonen on usein raskas taakka. Gera ei ollut taakka. Jaksoin puunata sen joka päivä alkuperäiseen väriinsä. Ainakin yritin. Joskus paremmin, joskus vähän huonommin.Se vei joskus useita tunteja, mutta kaikki oli sen arvoista. Korvista häntään asti mudan peitossa, harja mudasta koostuvilla rastoilla. Juuri, kun hevonen oli saatu pestyä, saattoi hän hankkia uuden peitteen karsinassaan. Se ei haitannut. Tärkeintä oli, että likaisen ulkokuoren alta paljastui puhdas sydän.

Muistot pysyvät ikuisesti. Ne kerrat, kun Gera on vetänyt minua perässään tallin takapihalla. Tai pyörinyt karsinassaan kauhuissaan loimen kiinnitystarroista. Gera kuitenkin luotti ihmisiin. Tökki turvallaan vesikarsinassa, kylmä vesi oli niin kamalaa. Kerran kuljimme pihalla taluttaen. Pimeässä. Kaikkien mörköjen keskellä. Hevonen ei säpsähtänytkään, töni vain suloisesti turvallaan. Kuin kysyen, että olemmehan turvassa. Se oli luottamusta.


Se hyvän mielen tunne, kun saa vaikeankin hevosen kulkemaan hyvin, oli valtava. Ja tuon valkoisen kauraturvan ansiota. Niin yritteliäs, niin sympaattinen. Ja todella rakas. Kunpa saisin vielä kerran silittää turpaasi ja kuiskata tämän kaiken korvaasi. 
Olet rakas.”-Rakkaudella, Vendi

Sinua jäävät kaipaamaan hoitajasi Vendi, Minna ja Siru sekä koko tallin väki. Hyvää matkaa

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Whesbury "Hessu"

Ennen joulua Poni-Hakaan saapui sympaattinen rautias ruuna Hessu, oikealta nimeltään Whesbury (Wisper). Tästä 172cm korkeasta hannoverilaisesta on kuoriutunut kiltti ja rauhallinen niin hoitaessa kuin ratsastaessakin. Ikää herralla on 12 vuotta ja on alunperin kotoisin Saksasta.

Whesbury "Hessu"
Kuva: Vendi Pelkonen


Hessu on vakuuttanut sitä kokeilemaan päässeet ratsastajat hienoilla liikkeillään ja tasaisella osaamisellaan. Estetunneillakin Hessu on jo päässyt näyttämään taitojaan ongelmitta.

Alkuun Hessua jännitti erilaiset äänet maneesissa, mutta nykyään se vaikuttaa jo sopeutuneen vilkkaaseen tuntiratsun elämään. Hessu on oikein hyvä opetusmestariksi, sillä se antaa hienoja kokemuksia ratsastajalle vaativampienkin tehtävienkin onnistuessa. Rautias herra onkin siten oivallinen lisäys tuntihevostemme joukkoon. Toivotamme Hessun lämpimästi tervetulleeksi Poni-Hakaan!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Mannekiinihaaste Poni-Haan tyyliin

Vuoden 2017 kunniaksi päätimme tehdä Poni-Haan hoitajien avulla omat versiomme suurta kansainvälistä suosiota saavuttaneesta Mannequin challengesta, eli suomeksi mannekiinihaasteesta! Haasteen ideana on, että nuoret jämähtävät paikoilleen kesken toimiensa ja tästä pysäytyskuvasta otetaan video, johon liitetään musiikkia. Tässä muutama toteutus Poni-Haasta!


Hoitsuhuone

Tallikäytävä

Haluatteko lisää samankaltaisia postauksia blogiin? Asiallista palautetta ja ideoita voi aina antaa!

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Roy pääsi eläkkeelle!

Roy ja Pete
Kuva: Hanna Mäntynen


Perjantaina 30.12. tallin vanha konkari Roy sai kokea jännittäviä hetkiä, kun pappa paketoitiin traikkuun valmiina lähtemään uuteen kotiinsa. 20-vuotias Roy pääsi ansaitulle eläkkeelle hyvään loppuelämän kotiin entiselle kahvilanpitäjälle Merjalle Sipooseen. Kimo herra opetti vuosien mittaan niin vanhoja,  kuin nuoriakin, sekä koulu- että estepuolella.
Iästään huolimatta Roy oli oikea estetykki ja monet ihailivatkin sen pirteyttä estetunneilla ja -kilpailuissa. Koulutunneilla vanhasta ja joidenkin mukaan hieman hitaahkosta Roysta saattoi kuoriutua hieno kouluratsu, joka väläytteli hienoja kouluratsastusliikkeitä laukanvaihdoista askeleenpidennyksiin, mikäli ratsastaja löysi oikean taajuuden kimon herrasmiehen kanssa
Tulemme varmasti vielä kuulemaan Royn kuulumisia sopeutumisesta uuteen kotiinsa. Tässä vielä pieni videokooste Royn jännittävästä perjantaista:





Onnea Roylle ja Merjalle sekä nautinnollisia eläkepäiviä!