lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 5. luukku












Tonttu Karvakorva
ja Tonttumuori

Tonttu Karvakorva käveli viileässä iltahämärässä kohti kotiaan. Tummat puut varjostivat kapeaa polkua ja loivat kapeita raitojaan lumen peittämälle tielle. Kaikkialla oli hiljaista, ja pakkanen paukkui niin että tontun nenää pisteli ja kutitti. Hän nosti pitkän nenänsä päätä kohti taivasta ja katseli hetken vaaleaa kuuta, joka leimusi tummalla taivaalla kuin yksinäinen saari aavalla merellä. Tonttu nuuhkaisi ilmaa ja huokaisi. Enää ei ollut pitkä matka. Hän oli viettänyt ihanan illan tonttuystävänsä luona läheisellä tallilla, ja Karvakorva tunsi olonsa kovin onnelliseksi. Ainoastaan kylmyys tunki paksujen villavaatteiden sisään, se yritti saada hänet hytisemään ja tutisemaan kylmästä, se yritti omia hänen varpaansa ja sormensa kokonaan itselleen. Se ei kuitenkaan pystyisi tätä kaunista hetkeä pilaamaan.
Saavuttuaan tallinsa pihalle ja käveltyään varovaisesti pienten tarhojen viertä sisälle Karvakorvaa tervehti tuttu hyminä ja hörinä, kun tutut hevosenkasvot kurkkivat häntä joka puolelta. Oli jo myöhä, eikä ihmisiä enää näkynyt. Eipä se olisi tonttua haitannutkaan, sillä hän oli monen tallivuotensa aikana oppinut löytämään lukuisia piilopaikkoja, joista ihmisillä ei ollut mitään käsitystä! Tonttu huolehti tavanomaisista iltarutiineistaan ja kapusi sen jälkeen omia salaisia reittejään pitkin ylös pesäänsä ilmastointiputken kulmaan. Karvaiset korvat ehtivät hädin tuskin koskettaa tyynyä ennen kuin kapean kolon täytti vaimea kuorsaus.
Seuraavana aamuna tallin käytävää pitkin käveli apea tonttu. Se tunsi olonsa kovin kuumeiseksi, päässä pyöri ja hyrräsi ja vatsaa väänsi. Karvakorva hoiti tavanomaiset askareensa, mutta se joutui välillä istumaan alas ja hengähtämään hieman. Hevoset katsoivat sitä kummissaan ja säälien, mutta tonttu vain hymyili niille urheasti ja jatkoi töitään. Hän kiipesi takaisin koloonsa ja istuutui sängylleen. Karvakorva kaivoi pienestä laatikostaan ryppyisen kirjeen ja luki sen jälleen kerran. Puhtaalle paperille hän kirjoitti kirjeeseen vastauksen.
Hei muori
Minulle kuuluu hyvää. Vilustuin viime yönä ja tallinhoito on hieman vaivalloista, mutta selviän siitä kyllä. Joulukiireitä on paljon, niin kuin varmasti teilläkin. Kiitos lähettämästäsi paketista, uudet villalapaset tulivat kyllä tarpeeseen. Ikävä kyllä ne ehtivät jo hukkua johonkin.
Hienoa kuulla että Korvatunturilla on kaikki hyvin. Kerrothan terveiseni Wilkkusilmälle, toivon mukaan hänen liikavarpaansa eivät ole viime aikoina vaivanneet. Tunnen nenässäni jo ihanien pipariesi tuoksun! Kerrothan terveisiä kaikille siskoille ja veljille ja serkuille ja tädeille ja enoille ja muillekin. Yritän tulla jouluna käymään siellä, jos vain saan täällä kaiken valmiiksi.
Rakkain terveisin
Karvakorva
Tonttu sulki lyhyen kirjeensä kauniiseen luonnonvalkoiseen kuoreen ja lähetti sen lintujen mukana matkaan.
Seuraavana päivänä Karvakorvan nenä vuosi edelleen ja hänen päässään pyöri entistä enemmän. Sillä oli vuoroin kylmä ja kuuma. ”Tämä ei voi olla totta, joulu on ihan kohta ja paljon on vielä tekemättä, tällainen suuri talli ei pärjää millään ilman kunnollista tallitonttua, enkä voi jättää tehtäviäni hoitamatta yhden pahaisen flunssan vuoksi,” se vikisi ja kiiruhti laskemaan tallin omenavarastoa. Se vilisti pitkin käytävän laitaa ja väisti lentävää lantapalloa, joka liisi talikosta sen pään yli kottikärryihin. Musta häntä vilahti vihreiden kärryjen takana ja tonttu hypähti säikähdyksestä. ”Hui. Säikäytit minut!” se sanoi kissalle, joka kiersi paksun renkaan ja istahti tontun eteen. ”Oho, anteeksi,” se pahoitteli ja heilautti laiskasti häntäänsä hymyillen. Se oli ollut Karvakorvalle paljon ystävällisempi viime talven tapahtumien jälkeen, kun tonttu ystävineen pelasti sen pinteestä.  ”Sinun pitää tulla tonttu katsomaan, ulkona on jotain kovin outoa.” Karvakorva rypisti kulmiaan, kohotti olkiaan ja seurasi kissaa hiljaa etupihalle vältellen tallityöntekijöiden kasteita.
Ulkona puhalsi kylmä tuuli, joka nosti kissan karvat pystyyn ja sai sen irvistämään. Karvakorvan painoi leukansa vasten korkeaa kaulustaan ja sen pörröiset korvat painuivat kiinni punaiseen lakkiin. He katselivat tallinpihaa, jonka autiutta rikkoi mustavalkoinen kasa. Kissa ja tonttu kävelivät kohti sitä. Kasa liikahti, ja siitä kohosi hitaasti siipi. Sen takaa paljastui vanhin tonttu, jonka kissa oli ikinä nähnyt, ja se nuuskikin ilmaa kiinnostuneena. Tuon tontun pitkien korvien kärjet hohtivat hopeisina ja sen ryppyinen iho kertoi eletyistä vuosista. Hopeaiset hiukset pysyivät siististi nutturalla muutaman puisen puikon avulla, ja sen punaista lakkia koristi kaunis pitsinen reunus. Tuo tonttumuori puisteli topakasti pitkää tunikaansa ja kääntyi sitten katsomaan matkakumppaniaan. ”Voit nyt mennä, kiitos Raakku. Ilmoitan sinulle kun palaamme takaisin,” se sanoi ja nyökkäsi lyhyesti suurelle harakalle, joka oli noussut pystyyn sulat pörröttäen joka suuntaan. Se aukaisi nokkansa vaisusti ja nyökkäsi vastaukseksi. Lintu nousi horjuen jaloilleen ja lennähti tiehensä. Matkalla lähimmän puun oksalle se teki suuria kaarroksia ja näytti uhkaavasti siltä kuin se putoaisi pian jäiseen maahan. Tonttumuori mutristi suutaan hieman ja kääntyi vilkaisemaan Karvakorvaa. ”Hei poikaseni. Mitä sinä ulkona teet, mars sänkyyn siitä!”

c) Laura Mäntylä
Vain muutama minuutti Tonttumuorin saapumisen jälkeen Karvakorva makasi pehmeässä pedissään ja hytisi kylmästä. Muori asetti pienen kupin höyryävän kuumaa juomaa hänen viereensä ja kyseli samalla Karvakorvan arkiaskareista. Tonttu vastaili parhaansa mukaan samalla kun sen silmät lurpsahtelivat kiinni, niin väsynyt se oli. Viimeiseksi se muisti, kuinka muorin pitkä nenä kohosi Karvakorvan ylle ja paksu villapeitto peitteli hänet lämpöiseen uneen.
Karvakorva heräsi myöhään illalla ja tunsi olonsa jo paljon paremmaksi. Tonttumuoria ei näkynyt missään. ”Minun on mentävä talliin tekemään iltatoimet,” tonttu mutisi ja nousi istumaan. Sen silmäkulmassa liikahti jokin, ja varjoista hiipi esiin pieni hämähäkki. Se piti ihmeellistä ääntä ja nosteli rauhalliseen tahtiin etummaisia jalkojaan. Tonttu kumartui lähemmäs ja kuunteli tarkkaavaisesti: hän ei ollut koskaan ollut erityisen hyvä ymmärtämään hyönteisiä. ”Muori… pysyä täällä… nukkua…” se toisti ja nyökkäili hämähäkille ymmärtäneensä. Mustat jalat kuitenkin viuhuivat edelleen ja Karvakorva kurtisti kulmiaan. ”Ahaa, taidan ymmärtää. Kiitos viestistä,” Karvakorva mutisi ja sen korvat painuivat myssyä vasten. Tonttu silmäili ympärilleen, löysi takkinsa ja kiskoi sen ylleen. Sen kulmakarvat painuivat huolestuneena alas ja sormet vilistivät sitoen pitkiä kengännauhoja kiinni. Hän ei kyllä aikonut pysyä pesässään tällaisella hetkellä, sanoi Muori mitä tahansa. Tallissa tarvittiin hänen apuaan.
Käytävä oli täynnä ihmisiä, olihan kiireinen ilta ja viimeinen tunti juuri alkamassa. Vain yhden karsinan edessä seisoi joukko huolestuneita ihmisiä, jotka mutisivat hiljaa toisilleen. Karvakorva istui harmaan seinän päällä ja katsoi surullisena, kuinka sameasilmäiselle ja väsyneelle tammalle puettiin loimi ja kuinka se lähti taas kerran kävelemään mäkeä ylös ja alas. Tonttu hiipi hiljaa pihalle ja katseli kaksikon menoa maneesin kulmalta. Oli jo pimeä ja ihminen ja hevonen sulautuivat nopeasti pimeään. Satoi pientä tihkua ja maa kiilsi kosteana. Vain muutama valokeila valaisi heidän matkaansa. Kului hetki, ehkä enemmänkin. Ajan kulumisella ei ollut heille enää merkitystä. Hevonen lastattiin traileriin ja kun se kääntyi kulman taa, Karvakorva käänsi katseensa pois.
Aikaisin seuraavana aamuna se sytytti pienen kynttilän ja katseli sitä kauan.

2 kommenttia:

  1. Hei nyt on ihan pakko kysyä, että onko Risling niminen hevonen joskus majaillut Poni-Haassa? :)

    VastaaPoista