torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 3. luukku



Poni-Haan vanhat hevoset: Mette

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia Metestä, josta kertoo blogin vakikirjoittaja Anna.  Mette lähti Poni-Haasta heinäkuussa 2014.

Poni-Haassa ratsuksi oppinut suomenhevonen Mette asustaa nykyään Poni-Haassa tallityöntekijänä toimivan Virpi Kettusen omalla tallilla Sotungissa yhdessä kolmen shetlanninponin ja toisen suomenhevosen kanssa. Tamma on hienosti sopeutunut maalaiselämään ja uusiin tuttavuuksiinsa ja hevosesta huomaa selkeästi sen, kuinka tyytyväinen se on pitkiin tarhausaikoihin ja rauhalliseen hevosenelämään. Mette lähti  ratsastuskoulukäytöstä oireilevien jalkojensa vuoksi, joten pienellä maalaistallilla se on saanut toimittaa luotettavan maastoratsun virkaa. Nykyään jalat ovatkin jo paremmassa kunnossa, vaikkakaan Mette ei enää juurikaan hyppää. Hyviä maastoreittejä Sotungin metsissä riittääkin, sillä aivan tallin kulmilta alkavat Sipoonkorven kansallispuiston polut ja asutusta on vähänlaisesti. Virkeästä tammasta onkin kuoriutunut yksin liikkuessa aivan uudenlaisia piirteitä, kun se kotiinpäin käännyttäessä ei oikein malttaisi kävellä, niin innoissaan se on paluusta. Kuuliaisena tyttönä se kuitenkin tottelee ratsastajaansa edelleen hienosti. Laukkaaminen on parasta mitä se tietää (jos ruokaa ei lasketa), ja kovaa on Menevän tytön kanssa päästykin menemään!


Ratsastuskoululla ollessaan Mette tunnettiin kaikille soveltuvana luottoratsuna ja varmana maastoilijana. Se on säilyttänyt kiltin luonteensa, mutta saanut uutta virtaa reippaista maastolenkeistä ja lisääntyneistä vapaapäivistä. Neiti tarhailikin viime talvena vain joka toinen päivä uuden hyvän ystävänsä suomenhevostamma-Laisan kanssa, jottei virtaa kertyisi liikaa. Tämän talven tytöt ovat toistaiseksi saaneet viettää yhdessä. Pieniä poneja katsellaan lähinnä aidan toiselta puolelta. Taitavana kouluratsuna Mette on maastoilun lisäksi päässyt myös opettamaan lisää ratsastuksen saloja Virpin tyttärelle.

Menneen kesän Mette laidunsi yhdessä Laisan kanssa suurella laitumella ja hevoset saivat viettää ansaittuja vapaapäiviä. Kun Laisa oleili jonkin aikaa muualla, Metelle piti seuraa vanha shetlanninponiruuna Unski.  Keväällä ja kesän aikana tammaa yritettiin useaan otteeseen astuttaa, mutta yritykset eivät tänä vuonna olleet kovin hedelmällisiä. Kesän alussa Meten mahasta löydettiin kaksosvarsat, mutta ne jouduttiin valitettavasti poistamaan, sillä toista ei saatu poistettua ilman toista ja kaksi varsaa samalla kertaa on tammalle suuri riski. Metelle kaavailtu sulho löytyy sukupostista nimellä Esu, ja sen tietoja näet täältä. Komea poika! Toivon mukaan ensi vuonna on luvassa hyviä uutisia.

Meten harjaa ei enää juurikaan letitetä niin kuin sen ollessa ratsastuskoululla, ja se onkin kasvanut jonkin verran pituutta. Runsaan ulkoilun ansiosta hevonen kasvattaa aina entistäkin paksumman talvikarvan suojaksi viimaa vastaan.

1 kommentti: