torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenteri: 10. luukku











Poni-Haan vanhat hevoset: Ami ja Masa

Tässä juttusarjassa selvitämme, mitä kuuluu Poni-Haassa asuneille entisille ratsastuskouluhevosille. Tällä kertaa kuulumisia kimoista poniruunista Amista ja Masasta.

Eräänä aurinkoisena lokakuun sunnuntaina nappasin Netan Hakunilasta kyytiini ja ajoimme Sipooseen katsomaan Poni-Haasta eläkkeelle päässeitä poneja. Olin sopinut Amin ja Masan omistajien Jonnan ja Sarin kanssa, että tulisin ottamaan syksyisiä kuvia poneista. Jonna osti hoitoponinsa Amin omaksi alkukesällä. Masa taas on ollut Sarin omistuksessa jo pidempään, alkuvuodesta 2014.



Kun pääsimme tallille, olivat Jonna ja Sari jo kentällä ratsastamassa. Suuntasimme Jonnan ja Amin kanssa läheiselle sänkipellolle kuvaamaan, kun Sari jäi Masan kanssa vielä kentälle hetkeksi kävelemään. Matkalla sänkipellolle Jonna kertoi Amin keksivän välillä jekkuja, kun aikaisemmin kiltisti kävelty tienpätkä onkin jollain kerralla ylitsepääsemättömän pelottava. Tällä kertaa Ami käyttäytyi kuitenkin asiallisesti.

Kävelimme ison pellon toiseen päähän, jossa Jonna ravasi Amilla hetken. Ravailun jälkeen Jonna otti vielä muutaman laukannostot. Kävelimme Netan kanssa valmiiksi jo takaisinpäin, sillä seuraavaksi Jonna laukkasi Amin kanssa pellon päästä päähän. Ratsukosta sai hienoja laukkakuvia!

Tällä aikaa Sari oli tullut Masan kanssa pellolle, jossa Sari otti vähän ravia. Masa oli ollut aikaisemmin kevyemmällä liikunnalla jalkojensa takia, joten tänäänkään ei menty kovin raskaasti. Otimme pellon reunalla vielä yhteiskuvia nelikosta.

Lähdimme vielä kävelemään maastolenkin autotietä pitkin. Ponit olivat selvästi tottuneita liikenteen seassa kulkemiseen, eivätkä ne hötkyilleet ohi ajavista autoista. Pysähdyimme pariin kertaan ottamaan poneista kuvia.

Takaisin tallille päästyämme ponit saivat ruuat, jonka jälkeen Ami pääsi vielä laitumelle. Ami ulkoilu tuolloin neljän muun ruunan kanssa yhdistetyllä tarha/laidunalueella. Masa taas tarhasi pienemmässä hiekkapohjaisessa tarhassa.

Ponit voivat silminnähden hyvin eläkkeellä ollessaan. Tuntsareina ne olivat tottuneet liikkumaan paljon, joten niitä ratsastetaankin säännöllisesti. Ponit myös tulivat hyvin toimeen keskenään, olivathan ne kavereita jo Poni-Haan aikana. Amille ja Masalle siis kuuluu erittäin hyvää!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti