perjantai 8. toukokuuta 2015

4-tason koulukilpailut 26.4.

Lue kisoja edeltävä postaus täältä.

Perinteiset Poni-Haan Ratsastajien koulukilpailut järjestettiin taas tänäkin vuonna. 4-tason kilpailut ja niiden neljä luokkaa saatiin mahdutettua yhdelle päivälle, sillä kisaajia oli vähemmän kun edellisinä vuosina.



Kilpailupäivän aamu alkoi harmaassa ja sateisessa säässä. Ensimmäinen luokka alkoi klo 9, jota ennen toimihenkilöt olivat saapuneet tallille kisapaikan viimeistelyä varten. Kilpailut etenivät kutakuinkin aikataulussa, joskin huonon sään takia ratsukot päästettiin verryttelemään myös maneesiin hetkeksi. Muuten verryttely tapahtui ulkokentillä.

Varsinkin päivällä katsomot olivat täynnä innokkaita seuraajia, eihän tämän tasoista ratsastusta Poni-Haassa juuri muulloin näe. Kahvila Pullaponi palveli koko päivän nälkäisiä kisaajia ja katsojia, ja tallin pihalla olleesta teltasta sai ostaa myös makkaraa tai herkullisia vohveleita.





Ensimmäisena ratsastetun poniluokan kärkikolmikko ja samalla sijoittuneet olivat tismalleen samat kuin viime vuonna. Voiton vei Ida-Lotte Peltoniemi ponilla Top Tilas, toiseksi tuli ratsukko Mea Packalen - V.K. Nestor ja kolmanneksi Louise Jönsson - Armando IV.

Järjestyksessä toisena luokkana ratsastettiin luokka 3, Intermediate I, joka oli Lähitapiola Small Tourin ensimmäinen osakilpailu. Tässä luokassa sijoittui neljä parasta ratsukkoa, joista voittajaksi selviytyi Jasmin Sikström - Amarant-V. Loput sijoittuneet olivat järjestyksessä Mia von Schantz - Zalzatime, Heidi Huurinainen - Dressage Son sekä Merita Kelo - Saluut.

Kolmantena ratsastettiin luokka 2, Prix de Volkswagen Vaativa A:0. Tässäkin luokassa neljä parasta sijoittui. Luokan voitti sen ensimmäisenä startannut ja koko luokan ajan johtanut Sophia Backlund hevosella Hilton III. Toiseksi tuli Maria Pyykönen - Don Laurie 143, kolmanneksi Petra Andrejeff - Point Of View, ja neljänneksi Jari Ruuskanen hevosella Rübenzahl.

Viimeisessä luokassa, suomenhevosille avoimessa luokassa Helppo A:4 oli vain kuusi osallistujaa. Näistä kaksi sijoittui, ja paras oli Jeanne Marie Törnroth-Koivuniemi orilla Pilsner. Luokassa toiseksi tuli ratsukko Sohvi Kuoppala - Jallaralla.
























Kiitos kaikille toimihenkilöille, kisaajille, katsojille, tuomareille sekä kaikille talkoisiin osallistuneille! Kisat saatiin vedettyä iloisella mielellä ja kunnialla läpi, jonka ansiosta palaute kilpailuista oli pelkästään positiivista. Ensi vuonna uudestaan?




Lisää kuvia täällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti