Tonttu Karvakorva
ja rötöstelijät
Viimeksi tonttu Karvakorva seikkaili luukussa 4, jolloin se koristeli yhdessä ystäviensä kanssa hienon joulukuusen talliväen iloksi.
Tonttu Karvakorva seisoi hölmistyneenä tallin ulkopuolella ja tuijotti vastakkaista ulkoseinää suu ammollaan ja lakki vinossa. Kuinka kummassa tällainen oli mahdollista? Kauniissa punaisessa seinässä komeili kasa käsittämättömiä, mustia ja punaisia merkkejä, joista ei saanut mitään selvää! Karvakorva raapi päätään ja ajatteli. Olipas omituisia joulukoristeita, aivan uudenlaisia. Eikä edes kovin kauniita. Aamutoimiensa lomassa se oli nähnyt ne tallin seinässä ja päättänyt tutkia asiaa hieman lähemmin.
Tonttu päätti selvittää outojen merkkien salaisuuden hieman myöhemmin ja palasi talliin tutkimaan joulun porkkanatarvetta. Se totesi, että hyviä porkkanoita oli tallissa aivan liian vähän, ja kipitti salaisia reittejään ylös. Huomatessaan tallityöntekijöiden istuvan toimistossa kahvikupposet käsissään tonttu istui alas ilmastointiputkeen ja jäi odottamaan heidän lähtöään. Se nojasi päätään pyöreän putken laitaan ja sulki silmänsä.
”...niin, aika törkeää tuollainen kyllä on,” kuului vaimeaa puheensorinaa tontun alapuolelta. Karvakorva höristi karvaisia korviaan ja nojasi eteenpäin kuullakseen paremmin. ”On noista nuorista tullut kyllä niin röyhkeitä että pitäisi oikein opettaa niille käytöstapoja, kun ei vanhemmat ole sitä kotona tehnyt... Tulla nyt sotkemaan meidän seiniä!” nurisi toinen tallityöntekijöistä ja hörppi kahviaan nuoremman nyökytellessä vieressä. ”Eipä sille mitään oikein voi, liiketunnistinvalot voisivat ehkä säikyttää tiehensä. Enkä usko että tulevat uudestaan, tuollainen pila vaan. Kun joulukin tulee niin ei kyllä jaksaisi mitään ylimääräistä hommaa..” toinen huokaili myös.
Kun naiset olivat menneet, Karvakorva kipitti alas toimistoon ja kirjoitti vaivalloisesti suurella kynällä muistutuksen pienelle keltaiselle lapulle jättäen sen muistikirjan väliin. Palatessaan muiden tehtäviensä pariin se jäi pohtimaan ihmisten sanoja. "Vai että ilkivaltaa... Miksi ihmeessä, eihän siinä ole mitään järkeä!" tonttu kurtisteli kulmiaan ja käveli reippaasti edestakaisin pitkin pienen kirjavan ponin karsinaa. Ihmisten äänet kuuluivat kauempaa. "Mitä sinä aiot asialle tehdä?" kysyi pikkuinen poni höristäen pieniä korviaan tonttua kohti ja mutustaen heiniään. "Ei kai tuollaista voi sallia, vieläpä meidän tallissamme!" se puhisi ja nosteli jalkojaan. "Olet oikeassa jälleen kerran, vanha ystävä. Mutta ihmisiä on ihan tarpeetonta sekoittaa tähän. Me teemme itse asialle jotain!" tonttu päätti ja ryntäsi pois.
Seuraavana iltana tonttu Karvakorva istui vahdissa pitkän käytävän keskivaiheilla ikkunan kaltereiden välissä. Illan kuluessa sen silmät alkoivat lurpahdella kiinni ja muutaman kerran vanha tonttu melkein putosikin, mutta aina kuin ihmeen kaupalla sen selän taakse ilmestyi lempeä tumma turpa, joka nosti tontun takaisin pystyyn. Rehuvaraston oven alta pilkisti pieniä harmaita kuononpäitä ja puussa tallin vieressä istui joukko lintuja, joiden valkoiset takit loistivat aavemaisesti täysikuun valossa. Ja he odottivat. Ja odottivat hieman lisää.
Kun yö oli jo pitkällä, alkoi tallin pihalta kuulua hiljaisia askeleita, ja eipä aikaakaan, kun suurien tummien kasojen takaa ilmestyi kolmen tummiin pukeutuneen pojan päät. He hiipivät tallipihan poikki eivätkä kiinnittäneet huomiota tallin ikkunoihin, joista jokaisesta saattoi nähdä uteliaan silmäparin tuijottavan heitä. Taideteostaan viimeistelemään tulleet pojat eivät hätkähtäneet edes silloin kun yhden ikkunan takana syttyi pienen pieni valo, niin innokkaasti he kaivoivat repuistaan suuria suihkemaalipulloja.
Äkkiä syntyi tallinpihaan liikettä. Karvakorvan sytytettyä valonsa palamaan kipittivät pienet harmaat varjot ulos piiloistaan, suoraan poikien jalkojen yli, ali ja ohi, kadoten samaa kyytiä metsänlaitaan. Ällistyneet ilkityöntekijät huudahtelivat pelästyneinä ja vilkuilivat ympärilleen vain huomatakseen, kuinka parvi suuria harakoita oli noussut siivilleen ja liiti nyt heitä kohti. Eräs heistä, lyhyin ja nuorimman näköinen perääntyi kauhuissaan nähdessään, kuinka parvi kääntyi ilmassa suoraan poikia kohti. Muut kaksi seisoivat paikoilleen jähmettyneinä ja tuijottivat avuttomina, kuinka parvi saavutti heidät ja lensi ohi hipoen poikia siivillään ja raapaisten kevyesti kynsillään. Vielä, kun hevoset tallissa hirnuivat ja korskuivat innoissaan potkien ulkoseinää kavioillaan saivat pojat tarpeekseen ja he juoksivat peräkanaa pois samaa reittiä kuin tulivatkin, jättäen vielä täydet maalipullonsa vierimään pitkin tallinpihaa.
Suuren voittonsa kunniaksi jokainen hevonen tallissa hirnui iloisesti ja harakat laskeutuivat pihamaalle nokkien ystävällisesti toisiaan ja kehuen toistensa suorituksia. "Näitkö kuinka ne juoksivat, kraa! Jippii Karvakorva, joskus uudestaan!" eräs niistä sanoi lintuja kohti juoksevalle, puuskuttavalle tontulle. "Toivottavasti ne eivät tule enää takaisin," tonttu puhisi ja kiitteli samalla ystäviään avusta. "Kraa, eivät varmasti uskalla astua tänne enää jalallakaan, tai saavat saman, kraak, kohtelun uudestaan," suurin harakka rehenteli ja hymyili muille. "Missä se teidän kraak, tallikissanne on, minulla olisi sille asiaa nyt kun kerran tässä, kraak, olemme," se kääntyi Karvakorvaan päin ja katsoi sitä pienillä nappisilmillään. "Itse asiassa en tiedä. Se on joskus öisin omilla teillään kun ei illalla enää pääse sisälle. Lähden etsimään," tonttu ilmoitti ja kääntyi kannoillaan. "Siitä olisi kyllä ollut hyötyä tänään."
Koluttuaan koko tallin ja pihapiirin läpi tonttu istahti keskelle suurta käytävää ja raapi karvaista päälakeaan. Kissa ei ollut missään sen lempipaikoista, ja yleensä se oli jo tähän mennessä palannut takaisin yöllisiltä matkoiltaan. Epätoivoissaan Karvakorva laahusti takaisin tallinpihalle, jossa muutama lintu vielä istui ja odotti sitä. "Minä en löydä sitä," se ilmoitti, "ja tunnen karvaisissa varpaissani että kaikki ei ole hyvin!" Harakat katsoivat sitä ihmeissään ja pyörittelivät päitään huolissaan. Samassa luminen pihamaa peittyi suhisevien siipien pyörteeseen ja joukko pikkuruisia varpusia laskeutui kylmälle tallinpihalle. Yksi niistä laskeutui aivan Karvakorvan eteen ja katsoi sitä pikkuruisilla silmillään. "Hei taas Karvakorva," se sanoi, "löydettiin jotain kummaa. Tulkaa!"
Metsässä tallin lähettyvillä oli mustia viemäriputkia odottamassa rakennusmiehiä, jotka laittaisivat ne paikalleen syvälle maan sisuksiin. Putkien suuaukot huokuivat pimeyttä ja ne makasivat hiljaa päällekkäin, kuin odottaen heitä. Kasan laidalta alhaalta kuului ärinää ja sähinää, ja Karvakorvan ja lintujen astellessa hiljaa lähemmäksi ne vähitellen kuulivat myös sanoja. "Argh, irtoa nyt, hmph minne ne linnut nyt menivät ilkkumasta... grrr kyllä näytän niille vielä, senkin hmph grr..."
 |
| kuva Laura Mäntylä |
Taivaalta putoili hiljalleen lunta saaden maiseman taianomaisen rauhalliseksi ja pysähtyneeksi. Karvakorva ja harvinaisen vaitonainen kissa kävelivät rauhallisesti takaisin tallia kohti, mutta kumpikaan heistä ei pitänyt kiirettä. Yksi variksista liiteli heidän yläpuolellaan tehden ilmassa verkkaisia kaaria kohoten aina välistä ylemmäs lyöden ilmaa voimakkailla siivillään. Kaikki olivat aivan hiljaa ja jokainen olento nautti vain pimeästä metsästä haluamatta rikkoa sen luomaa satumaista tunnelmaa. Karvakorva nosti katseensa taivaalle ja katsoi hiljalleen putoilevia hiutaleita. Yksi niistä suli hänen karvaiselle kuonolleen ja tonttu naurahti onnellisena.
Rauhallista joulua kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti