perjantai 25. heinäkuuta 2014

Hoitajien leirillä, päivä 4

Poni-Haassa järjestetään tällä viikolla jo kolmatta vuotta peräkkäin hoitajien leiri. Leirillä hoitajat mm. putsaavat varusteita ja siistivät poneja niiden loman jäljiltä. Leirillä tietysti myös ratsastetaan, ja tänä vuonna on erikseen poni- ja hepparyhmä, tosin hepparyhmässä vierailee monesti myös poneja. Joka päivä eri hoitaja kirjoittaa päivän tapahtumista tänne blogiin. Tällä kertaa päivästään kertoo Mukin, Pepin ja Onnin hoitaja Jonna.

Torstai


Aamulla nukuin pommiin ja Sanna joutui odottelemaan minua. Tallilla oltiin vähän ennen puoli yhdeksää. Laumat juoksivat vasta 20 vaille joten ponien kuntoonlaittoon jäi vähemmän aikaa kuin luulimme. Ava käyttäytyi todella hyvin ja sain harjattua sen rauhassa. Yhdeksältä olimme ponien selässä. Ratsunani tänään oli siis suloinen tamma Ava. Aloitimme tunnin pitkillä ohjilla kävelemisellä. Tunnilla teimme paljon pohkeenväistöjä sekä voltteja ja pääty-ympyröitä. Ava tuntui oikein kivalta. Väistöjä tehtiin pienimatka kerrallaan ja laukoissa ratsastettiin hiukan eteen, jotta maisemat vaihtuisi. Alkutunnista ajattelin keskittyä istuntaan ja teiden ratsastamiseen. Minä kumminkin unohdin suunnitelmani ja ympyrät oli mitä oli. Tykkäsin tunnista todella paljon. Oli siitä hyötyäkin! Veimme ponit talliin. Pyyhin Avalta hiet ennen ulos pääsyä.

Jonna ja Ava

Hepparyhmäläisten ratsastaessa söimme ja juttelimme yläkerrassa. Makailimme taas vaihteeksi sohvilla ja lakaisimme yläkerran. Siinä se tunti sitten vierähtikin ja oli aika lähteä kantamaan yläkentälle seuraavan tunnin puomi/kavaletti rataa. Kannoimme kentälle 5 puomia ja sokeripalat. Tallin yläkertaan palatessamme saimme kuulla huomisen ratsastettavat.

Seuraavalle tunnille sain ratsukseni kimon ruunan Amin. Lähdin hakemaan Amia tarhasta ja kaikki muut hevoset olivat portilla paitsi Ami, joka nautti lämpimästä päivästä perimmäisessä nurkassa. Ami oli niin likainen, että pelkkä harjaus ei riittänyt. Otin ämpäriin vettä sekä sienen ja hinkkasin kaikki likaläikät pois, mitä kerkesin. Ami oli myös nätisti kuntoonlaitossa. Rapsutukset kyllä kelpasi. 

Jonna ja Ami



Yläkentällä nousimme selkään ja lähdimme kävelemään alkukäyntejä. Alkukäyntien jälkeen menimme käynnissä pitkällä sivulla olevat puomit sekä voltilla olevan kavaletin. Jatkoimme samaa harjoitusta ravissa. Huomasin jo ravissa kuinka vaikea oli kääntää ympyröille. Ravailujen jälkeen kävelimme hetken pitkin ohjin. Jatkoimme tehtävää laukassa. Ami meni reippaasti eteenpäin, muttei kääntynyt kovin helposti. Innoissaan oleva herra laukkaili hiukan liiankin kovaa, mutta ehkä se ei ole pahasta jos välillä intoillaan. Teimme tehtävää molempiin suuntiin jonka jälkeen annoimme poneille pitkät ohjat ja pidimme juomatauon. 

Gallia johdatti meidät talliin ja otimme poneilta varusteet pois ja jätimme ne syömään ennen iltapäivän tuntien alkamista. Tunnista jäi positiivinen mieli. Huomista odotan innoissani! Miksi aika kulkee niin hitaasti kaikkialla muualla paitsi tallilla...

-Jonna






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti