tiistai 28. toukokuuta 2013

Seuran estemestaruudet 2013

Sunnuntaina 19.5 ratkottiin PHR:n estemestaruudet vuodelta 2013. Toiveita oli jo päästä pitkästä aikaa kilpailemaan ulkokentälle, mutta ikävästi yläkenttä oli kuivunut ja kovettunut niin, että hevosten takia hypättiin maneesissa.

Vähäisen osallistujamäärän takia kisat aloitettiin tuntia tavallista myöhemmin. Rata saatiin kuitenkin aikataulussa valmiiksi ja kisat päästiin aloittamaan. Katsojiakin oli oikein mukavasti, joten tunnelma maneesissa oli korkealla.


Ensimmäisenä luokkana hypättiin 60cm, jossa ratkottiin myös melkein kaikki mestaruudet. Poni- ja aikuisratsastajien lisäksi myös juniorimestaruusmitali jaettiin tämän luokan perusteella.


Ponien mitalistit: hopealle Roosa ja Rölli, kultaa Inka ja Muki (kuvassa lainaratsu Steven) ja pronssia Melisa ja Zombi. Inka myös sijoittui luokassa toiseksi.

Aikuisratsastajien mitalistit Minna ja Floora sekä Silja ja Iwan. Minna ratsasti myös luokan voittoon.

Juniorimestarit Sara ja Tipo, jotka sijoittuivat luokassa kolmanneksi.

 Toisena hypättynä luokkana oli 80cm, jossa ratkaistiin seniorien estemestaruus. Osallistujia ei ollut tässäkään luokassa montaa, ja mitalin saikin jokainen osallistuja. Se ei silti tarkoita, että mitalit olisi tullut helpolla.

80cm luokan voiton vieneet Titta ja Della, Titta sai Lassilla pronssia, mestaruuskultaa voittaneet Satu ja Floora sekä hopealle yltäneet Nea ja Roi.

Kisojen jälkeen kannettiin kisapuomit kesätauolle, jatketaan harjoituskilpailuiden merkeissä syksyllä. Silloin toivottavasti saadaan mukaan monia uusia kilpailijoita ja kisatiimiinkin saa tulla mukaan järjestelyissä auttamaan.

Tarkat tulokset löytyvät seuran sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti