sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Esittelyssä ponikerhot ja ohjaajat


Seuran järjestämät ponikerhot ovat olleet supersuosittuja. Tällä hetkellä niitä toimii kaksi ja ohjaajia kerhoissa on yhteensä viisi.
Kerhot ovat seuran jäsenille tarkoitettuja ja ilmaisia, toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Kerhon ohjaajat ovat yli 14 vuotiaita Nuori Suomi kerhonohjaaja koulutuksen käyneitä nuoria. Kerhojen toimintaa koordinoivat seuran nuorisovastaavat Niina Rodionoff ja Satu Hanhela.

Erilaisia kerhoja järjestetään kausittain kysynnän mukaan. Kerhoissa harjoitellaan hevosmiestaitoja, tavoitteena voi olla esimerkiksi perushoitomerkki tai pienemmille minimerkki. 


Kerhojen ohjaajat 
Parhaiten kerhoista saa ajankohtaista tietoa seuran sivuilta. Tällä hetkellä käynnissä olevat kerhot ovat täynnä ja varasijoillakin on lapsia. Syksyllä alkavat kerhot alkavat uusilla kokoonpanoilla, niistä infoa lähempänä syksyä.


Kolme kerhojen ohjaajista esittäytyvät tässä:



Melike

Olen 15-vuotias Melike. Pidän Sinin ja Pinjan kanssa ponikerhoa yli 11-vuotiaille lapsille, jotka tähtäävät suorittamaan perushoitomerkkiä kerhon aikana. Kerhojen pitämisen aloitin 2011 syksyllä Pinjan kanssa. 
Hoidan Broidia, Beetaa ja Maijaa. Aloitin talutustunneilla 11-vuotta sitten, alkeiskurssin kävin 7 vuotta sitten.
Minusta on ollut kivaa että poni-haassa on ollut ennenkin mahdollisuus osallistua kerhoihin ja halusin jatkaa niiden pitämistä, jotta kerhot jatkuisivat. Olen itsekin ollut nuorempana kerhossa jossa olen oppinut paljon.
Kivointa kerhon pitämisessä on se, että näkee kun kerholaiset oppivat jotain uutta ja pärjäävät ponien kanssa kertakerralta paremmin. Haastavinta on se, jos asia on hankala selittää lapsille tai he eivät ymmärrä sekä keksiä tekemistä jokaiselle kerhopäivälle.


Inka

Olen 15-vuotias Inka. Pidän Nonan kanssa torstaisin ponikerhoa pienemmille, eli 7-9 vuotialle. Olen itse ratsastanut Poni-Haassa 8-vuotta.
Kerhon pitämisen aloitin viime syksynä. Päädyin pitämään kerhoa, koska itse kävin pienenä kerhossa, ja pidin siitä todella paljon. Ajattelin, että ohjaajana toimiminen olisi hienoa ja olisi mukavaa opettaa pienempiä, ja lopulta antaa heille myös mahdollisuus toimia myöhemmin hoitajana.
Kivointa kerhon pitämisessä on mielestäni se, kun nuoret tykkäävät tulla kerhoon, ja kun saa nähdä nuorten oppivan uusia asioita ja nauttivan ohjelmasta, mitä olemme keksineet! Vaikeinta taas ponikerhon pitämisessä on taas, kun täytyy jokaiselle kerralle keksiä tekemistä tunnin ajaksi. Välillä ei tule ideoita mieleen, joten kysymme Nonan kanssa kerholaisilta itseltään mitä he haluisivat tehdä. Valitettavasti kaikkia ehdotuksia ei voi toteuttaa.


Melike, Nona ja Inka

Nona

Moikka! 
Olen Nona, 15-vuotta täyttävä Ponikerho-ohjaaja.
Pidän Inkan kanssa torstaisin pienempien kerhoa, jonka aloitimme viime syksynä. Olen jo kauan halunnut pitää ponikerhoa, ja kun vihdoin etsittiin uusia ohjaajia, päätettiin Inkan kanssa kysyä, jos saataisiin oma kerho.
Kivointa kerhon pitämisessä on pienempien kanssa oleminen, leikit ja kaikki muu kiva yhdessäoleminen! Haastavinta on ollut ehkä ideoiden ja aiheiden keksiminen kerhoon ja välillä ollaankin keksitty lennosta kerhon viikottainen aihe.
Kerhon pitäminen on ollut todella mukavaa ja kehittävää. Haluaisin jatkaa kerhon pitämistä mahdollisimman kauan.
Minulla on myös heppablogi, johon pääsee tästä: www.nonsku.blogspot.fi




Ps. Oletko vähintään 14-vuotias ja kiinnostunut kerhon pitämisestä? Ota yhteys Niinaan tai Satuun tallilla!

5 kommenttia:

  1. koska dyllanista tulee esittely?? :D

    VastaaPoista
  2. Milloin hoitaja voi ottaa toisen hoitsun? Ja voiko 2 kuukautta hoitanut saada Dyllanin hoitsuksi, jos se siis vielä etsii hoitajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää olla hoitanu vuosi et voi alkaa hoitaa toista ponia. Dyllanille ei viel taideta ottaa hoitajia :)

      Poista
    2. ... Vaikka ponilla onkin jo nyt kaksi tai kolme hoitajaa! :)

      Poista