perjantai 12. elokuuta 2011

R.I.P Marley Delle Roane

Marley talvella 2011
(c) Linda Henriksson
 1999-2011

Tänään perjantaina oli aika hyvästellä suuri ja ihana Marley, joka päästettiin jo pitkään jatkuneiden jalkavaivojen takia laukkaamaan ikivihreille laitumille. Marley ei ehtinyt olla tallissa kuin vuoden verran, mutta hurmasi luonteellaan monet ratsastajat. Suurta herraa jäävät kaipaamaan monet.

Italialainen hurmuriruuna Marley Delle Roane saapui tallille toukokuussa 2010. Se oli aikaisemmin toiminut tuntiratsuna Hankasalmen ratsastuskoululla, ja suurelta ja osaavalta hevoselta odotettiin paljon. Alku olikin lupaava, ja Marley oli nopeasti monen ratsastajan suosikki. Syksyn jälkeen alkoivat ongelmat. Ruuna oli jo tullessaan jäykkä, mutta nyt sen lisäksi sitä alkoivat vaivata reistailevat jalat. Se ontui pätkissä, mutta ei ollut milloinkaan oikein kunnolla terve. Koko talvi ja kevät hoideltiin ja odoteltiin, mikä vaikuttaisi ja alkaisiko hevonen toipua, mutta merkkejä paranemisesta ei näkynyt. Lopulta kesän kynnyksellä oli tehtävä päätös: nyt olisi viimeinen mahdollisuus. Mikäli viiden viikon laidunloma ei auttaisi, ei auttaisi enää mikään. Loman jälkeen todellisuus oli karu. Marley oli edelleen jäykkä ja jalat aivan yhtä huonossa kunnossa kuin ennen lomaakin. Niinpä oli aika täyttää lupaus ja päästää hevonen laukkaamaan terveenä ja notkeana ikivihreille laitumille. Marley oli pieni sylinalle suuressa kuoressa ja sympaattisella ja rehellisellä luonteellaan voitti monen ratsastajan sydämen. Se oli lisäksi älykäs ja oppivainen, minkä se osoitti myös oppimalla avaamaan karsinansa oven. Viimeiselläkin viikollaan se köpötteli tyynesti itsekeen tallikäytävällä useampaan kertaan. Yksi Marleyn bravuuri oli maastoutuminen: se karkasi karsinastaan ja käveli toiseen karsinaan. Joku vieraampi katsoi vain, että hevonen oli karsinassa ovi auki ja sulki oven. Yllätys tuli, kun karsinan oikea asukki palasi tunnilta: karsinassa oli jo hevonen. Siinä vaiheessa joku hoitajista tuli toteamaan, että asunnonvaltaaja oli Marley ja palautti karkulaisen omaan kotiinsa. Tämä temppu onnistui parhaiten hämäävästi samanväristen Simon ja Lassin karsinoissa.
Monella on varmasti hyviä muistoja Marleysta ja se jää elämään niissä vielä vuosiksi eteenpäin.
Lepää rauhassa Marley.

1 kommentti:

  1. Harmi aina laittaa hienoja hevosia vihreille laitumille. :( Marley oli hauska tapaus, toivottavasti voi nyt paremmin!

    VastaaPoista