lauantai 22. toukokuuta 2010

Erikoisempi lauantai

(c) Titta Saari
Ymmärrän, jos jotakuta alkaa jo tympäistä. Lauantaista on kirjoitettu paljon, erilaisista lauantaista. Mutta lauantaisin vain tapahtuu, minkäs sille mahtaa.

Oikeastaan tapahtumat alkoivat jo eilen, kun tallialue oli ympäröity liehuvalla "RUN" nauhalla. Ainakin itse katsoin vähän aikaa tullessani, että mitä täällä on tapahtunut. Kauempaa näytti erehdyttävästi poliisin käyttämältä eristysnauhalta. Kyseessä oli kuitenkin vain jonkin sortin extreme juoksutapahtuma, ilmeisesti. Tieto siitä tuli tosin epämielyttävällä tavalla, kun maastoreitit olikin yhtäkkiä katkaistu. Perjantaina juoksureitti taisi mennä myös tallipihan läpi, alakentällä ponit onneksi olivat järkevämpiä kuin juoksijat.

Lauantai alkoi ihanalla säällä, kun jo viikon jatkunut helle hyväili, tai paahtoi, hevosia ja ratsastajia. Ja hoitajia. Hevoset ovatkin olleet iloisempia sään lämmettyä. Toisaalta ne ovat myös väsyneempiä jatkuvasta lämmöstä johtuen. Silti ne nautiskelivat tarhassa auringosta. Välillä vaan ötököiden ärsytys kasvaa suuremmaksi kuin auringon ihanuus.

Ilpo ja kamalat juoksijat puskissa  (c) Titta Saari
Ärsytyksen "huippu" paljastui kuitenkin vasta puolen päivän aikaan, kun juoksutapahtuma alkoi vaikuttaa hevosiin. Urheilupuistossa pauhaava musiikki sai ainakin hevoset varuilleen, eikä asiaa auttanut vähääkään pusikossa kiemurteleva juoksijoiden jono. Yläkentältä tultiinkin sitten tunnin lopuksi vähän vauhdikkaammin alas, viimeinen tunti oli onneksi maneesissa.

Päivä päättyikin sitten kesäilmiöön, sadetta ja auringon paistetta. Se outous päättyi ukkosen jyrähdyksiin ja ponien "pikaevakuointiin" alakentältä maneesiin. Ukkonen ei kuitenkaan onneksi tullut päälle. Se olisikin ollut varsinainen lopetus päivälle.

Kesää ja Myötatuulirockia odotellessa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti